Pientä reissua

Sunnuntaihin!

Uusia kirjoja

Lähdettiin kaupungille. Matkalta löytyi metsämansikoita.

Pysäkille on matkaa meiltä kilometri. Ihailimme niitä harvoja pientareita, jotka oli jätetty puimatta.

Odottaessa bussia otimme pastillit ja hiukan hermoilimme. Oli kuuma.

Kaupungissa kävimme Pelastusarmeijan kirpputorilla. Pöyristyimmme hintoja. Juuri mitään ei saanut alle viiden euron. Kalleimmat olivat 300 e, ne olivat astioita, ja siinä hintaluokassa oli useita. Voisivat ehkä tarkistaa tuota nimeään.

Emme ostaneet mitään, vaikka oli muutama kiva.

Lopun ajan kulutimme divarissa. Halusin lisää Saganeja. Niitä löytyikin useita. Otin päältäpäin kauneimman.

Lapsikin teki löydön. Venäläisen kirjan Kun isä oli pieni. Kaunis kapistus sekin. Taitaa tulla lukuilta.

Bonjour!

Olen alkanut nukkumaan liian myöhään. Kymmeneen menisi ellei lapsi änkisi kylkeen ja alkaisi kuiskuttelun korvaani: "Bonzuuur, bonzuuur". Matkalla opittu on yhä syvälle iskostuneena.

Aamu-unisuus on tietysti seurausta yli keskiyön valvotuista illoista. Mutta kesäöisin on pakko olla hereillä. Ihan pakko. Varastoida talveksi tuota valoa.

Nyt on mietinnässä tämä. Tosin remonttikin lykkääntyy TAAS vuodella. Mies pyörii maailmalla tämänkin kesän.

Rannalla

Eilen tarkeni bigineissä. Olin auringon kanssa koko päivän. Tänään onkin taas töpselienseinästävetopäivä.

...

Eilen meni pitkän kaavan mukaan, mahdollisimman hauskasti mahdollisimman myöhään. Iltaa ei himmentänyt edes se, että myöhästyin paatista.

Tuntee taas eläneensä!

Henkiin puhallettu

Leikkimökissä on taas elämää. Aika vähän ja harvakseltaan, ja vain silloin kun makaan riippumatossa siinä vieressä. Ja koska toivon ettei viime kesänä ehostettu mökki olisi turha, pitänee paljon makoilla riippumatossa. Aina kun säät sallii. Nyt näyttää hyvin sallivan. Mökin emäntä ja tämän kiinasta adoptoitu(!) pikkusisko Orvokki jo huhuilevat syömään kivimunia ja mätäsleipiä...

*

Ja illalla tämä tyttö lähtee Pyhäjärvelle kellumaan!

Dominohetki

Tänään se paistaa! Äkkiä marssijärjestys selväksi; kori esiin, kirja, purkki keksejä, peitto, pöytäviritykset, iso kuppi kahvia, tennaria jalkaan...

Luen uudestaan vuosien jälkeen Saganin kakarana kirjoittamaa Tervetuloa ikävää. Puree minuun yhä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Rakastan suljettuja, pieniä "näyttämöitä", sitä, että henkilöitä on vähän ja he pysyvät samassa paikassa. Se mikä tapahtuu, tapahtuu pienessä mittakaavassa, vaikka asiat olisivatkin suuria.

Seuraava Sagan odottaa jo yöpöydällä.